yHDESSÄ YRITYS ONNISTUU

hattula hämeenlinna janakkala

 

Strategia

Sujuvasti yrittäjäksi

Hämeen Uusyrityskeskus neuvoo, palvelee ja auttaa Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan alueelle yrityksen perustavia henkilöitä yli 20 vuoden kokemuksella. Toimimme asiakaslähtöisesti, ketterästi, nopeasti ja joustavasti. Neuvontamme perustuu ISO 9001 laatujärjestelmään. Toimimme tiiviissä yhteistyössä alueen kuntien ja muiden sidosryhmien kanssa.

Visiomme

Asiakkaamme perustavat vuosittain 150 kannattavaa yritystä, ja että viiden vuoden kuluttua perustamisesta ainakin 80% yrityksistä jatkaa elinkelpoisina toimintaansa.

Toimintamme pohjana olevat arvot ovat:

Yrittäjyys
Menestyvät yritykset luovat Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan menestyksen perustan, ja näin ollen yrittäjyys itsessään on meille perusarvo ja päämäärä. Kannustamme ja rohkaisemme alueemme ihmisiä yrittäjän uralle. Neuvojina ja asiantuntijoina kannamme vastuuta työntekijöistämme, asiakkaistamme ja sidosryhmistämme. 

Asiakaslähtöisyys
Asiakkaan neuvonta ja asiakkaan luottamuksellinen palvelu ohjaavat kaikkea toimintaamme. Kehitämme omia prosessejamme ja toimintaamme asiakkaan tarpeiden pohjalta.
 
Kumppanuus

Yhteistyö Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan, jäsentemme ja sidosryhmien kanssa on toimintamme onnistumisen edellytys. Yhdessä rakennamme seutukunnastamme yrittäjyyteen myönteisesti suhtautuvan ja elinvoimaisen alueen. Jäsenemme, jotka antavat neuvontaa veloituksetta, muodostavat perustan työllemme.   

Luottamuksellisuus

Kaikki neuvontamme on luottamuksellista. Olemme asiakkaan mukana kumppanina tärkeissä yrityksen perustamiseen, muutostilanteisiin ja mahdolliseen myyntiin tai ostoon liittyvissä kysymyksissä. Olemme aina asiakkaan puolella.

Strategiset valintamme:

  • Perustamisneuvonta (ml. omistajavaihdokset)
  • Oppilaitosyhteistyö
  • Yrittäjyysvalmennukset 
  • Aktiivinen rooli toiminta-alueen yrittäjyyden edistämisessä
  • Markkinointi ja viestintä  

Kriittiset menestystekijämme:

  • Yritysneuvojien ammattitaito
  • Jäsenten ja asiantuntijoiden sitoutuminen
  • Kuntien ja kaupungin sitoutuminen
  • Taloudelliset resurssit
  • Läpinäkyvä ja joustava tapa toimia 
  • Rohkeus kokeiluihin ja uusituksiin
  • Kyky uudistua mm. digitalisaation hyödyntäminen   

Mittaamme toimintaamme: 

  • Uudet asiakkaat
  • Asiakaskäynnit
  • Asiakastoimenpiteet
  • Asiantuntijalähetteet 
  • Asiakkaista yrityksen perustaneet
  • Oppilaistosallistujat
  • Valmennusosallistujat
  • Maa- ja metsätalouskytkös 
  • Seutukunnan perustettujen yritysten määrää
  • Seutukunnan lakanneiden yritysten määrää
  • Yritystilanne nettomäärää seutukunnassa  
     

 

 

Hämeen Uusyrityskeskus

c/o Parkki Business Park
Raatihuoneenkatu 21-23
13100 Hämeenlinna

Avoinna
Ma-pe klo 8–16, tapaamiset ajanvarauksella ajanvarauskalenterin kautta.

 

Teitä palvelee

Janne Korpela
Yritysneuvoja


Ajanvaraukset

Antti Mikkola
Toimitusjohtaja,
Yritysneuvoja

Ajanvaraukset